PiPS lähtee syksyllä käynnistyvään 2. divisioonaan uudessa komennossa. Seura on tehnyt kolmen vuoden sopimuksen varkautelaisen Tommi Tarvaisen, 38, kanssa. Viimeiset kaksi kautta Tarvainen valmensi Rantasalmen Urheilijoita ja sitä ennen Warkista.
PiPSin tulevaisuuden suunnitelmiin Tarvainen sopi hyvin. Seuran tarkoitus on tulevaisuudessa se, että edustus olisi lähes kokonaan oman juniorikoulun kasvatteja.
PiPSin puheenjohtaja Jukka Leskinen korostaa, että edustuksen pitää olla jokaiselle juniorille tavoite, jonne halutaan ja jota katsotaan ylöspäin.
Edustuksessa pelaavan pitäisi olla nuorille idoli, jonka käyttäytyminen olisi esimerkkinä myös kentän ulkopuolella.
-Sarjassa menestyminen ei ole nyt pääasia. Tärkeintä on, että saadaan mahdollisimman paljon omia junioreita edustuksen mukaan. Tässä tulee olemaan hyvä apuna Etelä-Savon Urheiluakatemia.
Leskisen mukaan tulevaisuuden avainsanoja ovat urheilullisuus ja sitoutuminen.
-Missään nimessä me ei lähdetä ostamaan pelaajia muualta. Taloudessa ei pidä elää yli varojen. 2.divisioona on meidän taso, Leskinen korostaa.
Viime kaudella joukkuetta valmentaneiden Juska Rissasen ja Jyrki Putkosen työtä häiritsi vuorotyö. Tämän johdosta haluttiin valmentaja, jolla ei ole tätä ongelmaa.
Alustavasti lähes koko PiPSin viime kauden runko on jatkamassa pelaamista.
Tommi Tarvainen lähtee PiPSin projektiin innolla mukaan. Hänellä on taustalla noin 400 peliä Mestistä SaPKossa ja viiden vuoden ajanjakso ammattilaisena ulkomailla.
-Uskon, että Pieksämäellä on eri tavalla potentiaalia jääkiekossa kun Varkaudessa, koska täällä on vähemmän seuroja kilpailemassa nuorista. Jääkiekolla on täällä mahdollisuudet nousta lentopallon rinnalle isoksi lajiksi, Tarvainen pohtii.
Yhteistyötäkehitetään
PiPSillä on nyt mahdollisuus, jonka kortin se aikoo katsoa. Tavoitteena on vahvistaa paikkakunnan jääkiekkokulttuuria enemmän valmennuksen suuntaan.
Edustusjoukkue on tarkoitus rakentaa kokoon vanhoista kokeneista pelaajista, että nuorista lupauksista. Tarvaisen mukaan tämä tulee olemaan yhteistyötä valmentajan ja pelaajien kanssa.
-Tärkeintä tässä projektissa on kehittää pelaajia eteenpäin ja rakentaa tietynlainen joukkue. Tässä mielessä on mukavaa, että kokeneet pelaajat jatkavat edelleen pelaamista, Tarvainen sanoo.
Koulutukseltaan Tarvainen on kasvatustieteen maisteri. Hän toimii nykyisin opettajana Varkaudessa.
Monet kokemukset ovat kiistattomasti osoittaneet, että kun joukkueen pelaajat ovat oman paikkakunnan kasvatteja niin pelejä tullaan katsomaan. Kun pelaajat hankitaan muualta niin pelejäei tulla seuraamaan vaikka joukkue menestyisikin.
Tarvaisen mukaan tämä näkyy kaikissa kyläseuroissa. Kannettu vesi ei kaivossa kestä.
PiPS:ssä on tällä hetkellä kaikkiaan 250 lisenssipelaajaa. Se tekee myös yhteistyötämuiden lähiseudun seurojen.Sen B-junnut tulevat muun muassa pelaamaan ensi kaudella Warkiksessa.
-Meidän on ikäluokkien pienetessä tehtävä muiden seurojen kanssa yhteistyötä. Ihanne olisi tietysti se, että meidän valmennus olisi sillä tasolla, että se itsessään houkuttelisi muita tänne pelaamaan, Leskinen mietti.
Tarvainen aloittaa joukkueen kanssa harjoitukset jo kahden viikon päästä pidettävällä leirillä. Mahdollinen toinen valmentaja selviää syksyn aikana.
Tuomo Toppinen
___________________________________________________________________________
Laittakaa ehdotuksia mitä haluatte gallupeissa kyseltävän osoitteeseen
heikki.hartikka@pips.org
____________________________________________________________________ Voitte myös lahjoittaa varusteitanne Pieksämäen Seudun Liikunnan pitämään